maanantai 11. toukokuuta 2015

NIIPPERIläisten luomisvimmaa, sisustusta ja tuotekuvauksia

Kyllä huomaa, että on kevät jo pitkällä, kun meidän NIIPPERIläisten luovuus alkaa olla huipussaan! Ideoita ja ajatuksia syntyy niin kovaa tahtia, ettei meinaa itse perässä pysyä. Stiina on vielä kaiken huipuksi niin taitava piirtäjä, että jonain päivänä tulemme varmasti kuvittamaan NIIPPERI-tuotteisiin kaikenlaista kivaa. Ehkäpä jonain päivänä voimme käyttää ihan itse piirrettyä "Tea With A Kick"-figuuria! Stiinan kynästä se NIIPPERI logokin syntyi. Vaihtoehtoja oli monia erilaisia, mutta tämä selkeä logo oli meidän kummankin mielestä selkein, tyylikkäin ja yksinkertaisesti tuntui meille sopivimmalta. 

Viime aikoina Stiina on kynäillyt ideoita tuleviin kausituotepakkauksiin ja uskallamme luvata, että NIIPPERI ei tule polkemaan paikoillaan, vaan kehittelemme jatkuvasti uusia tuotteita ja niille mielenkiintoisia ulkoasuja.

Uusia teepakkauksia olemme suunnitelleet sillä ajatuksella, että pakkausten ulkoasu on edelleen hillityn elegantti ja lahja jo sellaisenaan, mutta jotka hintansa puolesta sopivat loistavasti jokapäiväiseen käyttöön. Jatkamme samalla linjalla, eli viimeistelemme teepakkaukset tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Helmikanan sulat ja pienemmät höyhenet ovat saaneet todella paljon ihastusta osakseen. Niitä tulette siten näkemään jatkossakin, mutta niiden rinnalle saattaa tulla muita ihastuttavia yksityiskohtia. Vielä emme julkaise kuvia uusista pakkauksista, mutta kohta ne pääsevät näkemään päivänvalon!

Tällä hetkellä uutuutena verkkokaupassa ovat nämä alla olevat ihanat NIIPPERI teepussit. Helmikanan sulalla viimeisteltynä tietysti! 



Viime viikolla saimme myyntiin uuden erän upeita teetarvikkeita, joita olemme odottaneet kuin kuuta nousevaa. Etenkin isot lasipannut ovat olleet suosittuja. Pannuun asetettavan metallisuotimen ansiosta pannut eivät ole vain kauniita katsella, vaan niissä yhdistyy täydellisesti kaunis muotoilu ja käytännöllisyys. Kaikki teetarvikkeet löytyvät verkkokaupastamme. Tässä joitakin kuvia uutuksista:




NIIPPERIN "Säihky" sokeritikku löytyy kaikista isoista lahjalaatikoistamme sekä isoista lahjapusseista. Nyt niitä voi ostaa myös yksittäin. Kiva lahjaidea onkin yhdistää vaikkapa muutama "Säihky", lasinen teepannu ja jotakin herkkuteetä!


Peltiset bambupurkit ovat kauniin värisiä ja käytännöllisia irtoteen säilytykseen. Yllä olevassa kuvassa purkin täyttää hibiscuspohjainen Royal Fruit.



Matcha on nyt todella trendikäs juoma. Kaupastamme löytyy Matchan valmistukseen ja tarjoiluun tarvittavia tyylikkäitä tarvikkeita. Japanilainen Matcha teelusikka "Momoka", Chasen vispilä ja Matcha kulho ovat kiva kokonaisuus, joita ei kannata piilottaa kaappiin! Bambuinen Chasen vispilä on loistava työkalu Matchan sekoittamiseen ja sitä on tyypillisesti käytetty japanilaisessa Teeseremoniassa, Chadossa. Keraamisia kulhoja on saatavana sekä mustana että valkoisena. 


Sisustusvimman pyörteissä

Teepakkausten luomisvimman ansiosta alkoi sisustusvimmakin iskeä päälle ja niinpä toimistomme sai vaihtaa paikkaa. Käytössämme on monta huonetta toimitiloissamme ja innokkaina sisustajina olemme vaihtaneet järjestystä moneen otteeseen... Kuten aina muuton tai uuden rakentamisen yhteydessä, kestää hetkinen, ennen kuin tietää, mikä on loogisin huonejärjestys ja miten päivittäiset toiminnot parhaiten sujuvat. Näin myös meillä. 

Meillä asiat yleensä hoituvat todella nopeasti kun jotakin päätämme, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Kuin salamaniskusta sisustimme isosta toimistostamme upean teemaistatuksiin sopivan edustustilan NIIPPERIlle ja siirsimme toimistomme toiseen tilaan! Tässä muutamia fiiliskuvia uudesta edustustilasta:




Teemassaa ei toki suositella säilytettävän lasipurkeissa, mutta halusimme laittaa teelaatujamme esille näihin lasipulloihin, jotta asiakkaat voivat nähdä kauniin teemassan ja tuoksuttaa niiden aromeja. 





Huoneen yleisilme on harmoninen ja värimaailma leikittelee pääosin valkoisen ja harmaan sävyillä.


                                           



Pidämme siitä, että kaikessa tekemisessämme olisi aina jokin yllättävä kohta, esine tai asia. Edustustilamme ehdoton yllättäjä ja piristysruiske on tämä alla oleva taulu. Se on alkujaan Stiinan ja hänen aviomiehensä häälahjaksi saama ja hyvän ystävän maalaama. Nyt se päätyi edustustilamme piristysruiskeeksi!


Olemme itse tyytyväisiä lopputulokseen. Seuraava projekti alkakoon: Teemyymälän rakentaminen. Meillähän on luonnollisesti voinut käydä teeostoksilla tähänkin saakka, mutta nyt on aika rakentaa virallinen NIIPPERI myymälä. Askel askeleelta, vakaalla uskolla liikeideaamme, kehitämme liiketoimintaa ja kasvatamme siipiämme. 

Energistä viikkoa kaikille!


-Heidi & Stiina-


Ei kommentteja: